Jälleen kerran ovat suuret kilpailutapahtumat päättyneet. Seitsemäntoista päivää ovat suomalaiset laskeneet mitaleja, joita sisukkaat urheilijat ovat suomeen tuoneet. Vaan niin päättyy hyvä aikanaan ja on palattava normaaliin elämään.

     Mutta niin ovat varmaan urheilijammekin väsyneet suuresta urakasta. Mikä sitten saa Suomaisen naisen ja miehet kilvoittelemaan suurten maiden urheilijoiden paremmuudesta. Se on se Suomalainen sisu, sitä pitää purkaa johonkin ja eikö se ole toinen urheilija. Urheilija on kuin lauluntekijä, hän jättää jälkipolville kauniin laulun tai mahtavan urheilusuorituksen, joista jälkipolvet voivat nauttia.

   Mutta ennen sitä, kun urheilijasta tulee hyvä, on hänen vietettävä kivuliasta, yksinäistä elämää. Hiottava suoritustaan sellaiseksi, ettei siinä ole mitään turhaa. Vaan kaikki on valmennuksen kautta suunnattu vain siihen yhteen suoritukseen, on se sitten yksi hyppy tai pitkän matkan hiihto. Mutta ennen sitä urheilija juoksee pimeissä metsissä, tarpoo suolla, hioo kuntoaan kaikella mahdollisella tavalla, että hänestä tulee lajinsa vahvin suorittaja. Ja hän tekee sitä monet vuodet. Hän hoitaa kuntoaan, kun me penkkiurheilijat hankimme perheelle ruokaa, ostamme laitteita, joilla voimme pelata sisällä silloin kun on kylmä ja pimeää. Käymme juhlimassa, kuka milläkin tavalla. Urheilija on yksin juoksemassa pimeillä teillä tai hiihtämässä pimeässä metsässä. Hän hoitaa ja parantaa kuntoaan, että me penkkiurheilijat voimme häntä kannustaa, ja silloin hänelläkin on hyvä olla, kun me kannustamme häntä, silloin hän tietää, että hän on kunnossa.

Kunto ei tule yhtenä vuonna, vaan sitä armotonta kunnon hankkimista pitää tehdä vähintään kolmevuotta ja ei aina riitä sekään.

 

 

   Ja sitten tulee mahdollisuus näyttää Olympialaisissa, onko kunto sellainen, että palkintopallille on mahdollisuus päästä, ja vielä sille korkeammalle kohdalle.

Kilpailu on kulkenut hyvin. Mutta hiihdon loppuvaiheessa tulee kramppeja jalkoihin, mutta niiden kanssa on vain jaksettava. Vauhti kovenee ja kanssa kilpailijoita putoaa kyydistä. On enää kaksi kilpailijaa, jotka kamppailevat hiihdon kullasta. On vielä löydettävä yksi puristus, kaikki voima mitä vielä kehosta löytyy, on laitettava peliin. Ja niin tulee kulta Suomeen. Kilpailupaikalla kaikki ylistävät voittajaa, Suomalaista voittajaa. Ihmiset huutavat seisaallaan. Penkkiurheilija makaa sohvallaan ja pudottaa kyyneleen poskelleen, jonka äkkiä kuivaa pois. Palkintopallilla seisoo Suomalainen urheilija ja on onnellinen. Maamme laulu soi, ja penkkiurheilija makaa sohvallaan ja pudottaa toisen kyyneleen, kuivaa senkin nopeasti pois. Ei noussut kotikatsoja ylös, kun kilpailija saapui maaliin. Ei noussut ylös silloinkaan, kun Maammelaulu soitettiin. Ei saanut Olympiavoittaja kunniaa sohvalla. Mutta kilpailupaikalla hän sai kiitosta, ja siellä kaikki seisoivat.

   Joku onnistui huonosti siinä samassa kilpailussa. He eivät onnistuneet tällä kertaa. Joku valmennuksessa ei mennyt kohdalleen tai valmennuksessa tapahtui virhe. Ehkä oli voitelussa jotain häikkää. Penkkiurheilija ei tätä kestä. Hänen on saatava moitteet, välillä liiankin kovat moitteet. Tätä ei penkkiurheilija käsitä, eihän kaikki voi voittaa. Tällä kertaa voitti se Suomalainen mies, joka oli kaikki tehnyt oikein. Hän laittoi itseään kuntoon silloin kun me juhlimme. Hän halusi, että hänelle hurrataan, kun hän voittaa.

   Mikä meihin Suomalaisiin on oikein tullut. Emme kunnioita toista ihmistä, saatika urheilijaa, joka ei ole hyvä. Itse saamme itseltä kunnioitusta. Onhan mulla hieno auto pihassa, oma talo ja ei meidän tarvitse hernesoppaa syödä, vaimokin on nuori ja kaunis. Pysyykö se vaimo, jos et kunnioita häntä. Onko varma, että sinun työpaikkasi ei mene konkurssiin, ja jäisit työttömäksi. Mitäs sitten talollesi tapahtuu, jos et saakaan enää töitä. Tässä kohtaan kannattaa miettiä elämää uudelleen.

 

piki

  

 

 

   Arttu Pimiä oli laittamassa parempia housuja jalkaansa. Perkele kuului kantavasti huoneiston seinien sisällä. Artun vaimo Kaarina, os. Piukka hätkähti, ja kiiruhti miehensä luo. ”Mitkään housut eivät mahdu enää jalkaan. Tai mahtuu, mutta en saa pännin nappia kiinni. Nyt minun täytyy laittaa urheiluhousut jalkaan”. Artun piti lähteä poikaporukassa läheiseen baariin maistelemaan olutta. Ravintola oli pieni, että sen tähden voisi urheiluhousuissakin sinne hyvin mennä. ”Nyt se alkoi sitten sapuskan säätely”, tokaisi Arttu ja kiskoi paitaansa päälle. Napit ovat tässäkin vatsan kohdalta aika piukeat. Taidan vetää vaan pusakan päälle, ja niin lähti Arttu kohden pientä ravintolaa.

    Matkalla kuitenkin hän vielä ajatteli vatsansa suuruutta. Mistä hitosta se on kasvanut. Olenhan kyllä karkkia ja suklaata napostellut iltaisin telkkaa katsellessa, mutta kun olen muutenkin vähentänyt ruuan syöntiä. Jotain pitäin äkkiä tehdä, että vatsa pienentyisi. Kuitenkaan ei viitsi lähteä uusia housuja ostamaan, kun käytän niitä niin harvoin.

   Arttu saapui kapakkaan, jossa jo kaverit häntä odottelivat. Kaverit huomasivat heti Artusta, ettei kaikki asiat olleet aivan kunnossa. Einari päätti kysellä, mikä kaveria oikein vaivaa. Vastaus tulikin aika nopeasti. ”Huomasin, kun aloin laittaa vaatteita päälle, että housut eivät mene yläosastaan kiinni. Mietin tänne tullessa, että onkohan minun vatsassa jokin kasvi. Olen kyllä huomannut, että vatsa tuntuu ottavan kiinni sukkia laittaessa tai varpaan kynsiä leikatessa. Mutta en ole siihen sen paremmin kiinnittänyt huomiota. Luullut vain, että pitäisi alkaa hiukan jumppaamaan. En tiedä, pitääkö sitä käydä lääkärillä”. Ville päätti ehdottaa Artulle erästä seikkaa. ”Oletko kuullut sellaisesta ruokavaliosta, jossa esimerkiksi jätetään kaikki sellaiset sapuskat pois, jossa on vehnää. Se on vähän kuin hiilari-juttu, kun jätetään valkoinen leipä pois, mutta tämä ruokavalio on vielä sitäkin laajempi. Vehnäjauhoista tehty ruoka kuulemma jotenkin alkaa käymään suolistossa, että suolisto kärsii ja se saa vatsan pyöristymään ja kovettumaan”.

 

 

    Arttua tämä alkoi kiinnostamaan. Mutta mistä löytäisin tästä vielä lisää tietoa. Kaverit eivät tienneet siitä muuta kuin, että menee tietsikalta katsomaan. Esimerkiksi Googlettaa vaikka juttua, ”vatsa kova ja suuri”, eiköhän sieltä jotain löydy. Tämä sai Artun hiukan iloisemmaksi, ja hän unohti nopeasti kasvaimen vatsassaan. Hyvä kun asia selvisi jotenkuten, ja se sai pyyhittyä pois mielestä ainakin tänä iltana. Nyt pystyi keskustelemaan kavereiden kanssa taas yhteisistä asioista.

   Arttu heräsi aamulla hiukan kohmeloisena. Hän päätti heti mennä katsomaan koneelta, löytyisikö sitä ruokavaliota, jota voisi alkaa kokeilemaan. Hän googletti ”pyöreä kova vatsa”. Arttu selaili, ja melkein heti löytyikin ”Fodmap-ruokavalio”. Sitä hän alkoi lukemaan. ”Huonosti imeytyvät fermentoituvat, eli ns. fodmap-hiilihydraatit aiheuttavat paksusuolessa bakteerikäymisen välityksellä kaasun muodostusta. Osa niistä lisää veden määrää ohutsuolen loppuosassa. Herkistynyt sisäelintunto voimistaa suolen venytyksen aiheuttamaan vatsankivun ja turvotuksen tunnetta”. Ai sellainen juttu. En mä nyt oikein siitä ymmärtänyt mitään, mutta onhan täällä lisääkin juttua. Ja lista niistä ruoka-aineista, mitä ei saisi syödä. Arttu kopioi listan ja näytti sitä vaimolleen. ”Aika kovaan testiin sinä lähdet. Kannattaakohan nyt ihan kaikkia asioita kokeilla. Jo pelkästään vehnäjauhon lopettaminen, lopettaa kastikkeet, leivät, pullat, makaronit ja yleensä kaikki mitä on vehnäjauhosta tehty”. Asia jätettiin vähäksi aikaa mietintään. Ja Arttu lähti aamupalan jälkeen pihalle hommiin.

 

    Arttu huolsi ruohonleikkuria ja siinä samalla mietti ja mietti. Siinä listassa oli aika paljon tuotteita, mitä ei saisi syödä. Hän muisti tutummista hedelmistä Päärynä, vesimeloni, luumut omena, jäätelöt, jugurtti, kerma, maito, pehmeät juustot, pähkinät, herneet, vehnäjauho. Mitähän niitä muita vielä oli. Mitähän sitä sitten pystyy vielä syömään. Kai sitä pitää emännältä kysellä vielä.

   Ruohonleikkuri oli huollettu ja Arttu pääsi kokeilemaan kuinka se pystyy uuteen ruohoon. Hän ajeli muutaman kierroksen pihalla, mutta asia vaivasi häntä sen verran, että hän huuteli Kaarinan pihalle, että jos juotaisiin kahvit vaikka täällä pihalla.

Sieltä Kaarina tulikin kahvikuppien ja monistetun paperin kanssa. Yhdessä alettiin katsomaan, saisiko niistä ruokatuotteista vielä jotain ruokaa aikaiseksi. Kyllähän täältä vielä löytyy, kun on riisi, kaurahiutaleet ja peruna. Osa juureksista, lihat, jauheliha. Ja jos jostain voisi hiukan antaa periksi, esimerkiksi ruskeakastike, niin kyllähän täältä löytyy vielä kaiken näköistä. Ja kun kerää näitä juureksia, mitä saisi syödä, niin pitää vain katsella ohjeita mitä niistä pystyy tekemään, kertoili vaimo tietävän näköisenä. No voisihan sitä kokeilla, kuinka sitä jaksaa, ja tuleeko sitä kiukkuiseksi kuin tupakkilakkolaiset. Ja taas jatkettiin hommia. Arttu ajeli tontin nurmikot kuntoon ja haravoi me paikat, jossa nurmikko oli ollut jo paksua.

    Vaimo tutustui uusien ruokien listaan. Aamuksi tehdään risottoa ja vaihtoehdoksi vaikka kaurapuuroa. Jotain leipää kyllä pitäisi olla. Sitten hän huomasikin, että voihan sitä kauraleipääkin tehdä. Kaurajauhojakin näkyy löytyvän ja se tehdään kaurajuomaan. Hän lähtikin käymään kaupassa. Kaarina tutkaili jauhohyllyjä ja löysikin jauhoa. Kaurajauho oli vain yhden kilon pusseissa. Ja kaurajuomaa löytyi jugurttien vierestä. Olihan niillä hintaa, mutta olisi ainakin joskus leipää ruokapöydässä. Sipuli oli paha asia, kun se oli kieltolistalla, mutta kai sitä nyt voisi käyttää kuitenkin. Samalla Kaarina keräsi juurikkaita ja hedelmiä mukaansa, jos vaikka tekisi jonkinlaisen juurenpannun uuniin.

   Arttu touhusi pihalla, koska siellä tuntui olevan aina jotain puuhaan. Olihan tontti kaikkiaan kolmen hehtaarin kokoinen. Mutta kun ei viitsinyt paikallakaan olla. Nyt oli isännällä suunnitteilla pienen suihkulähteen rakentaminen. Vettä kun oli omasta takaa, sillä pieni puro kulki tontin poikki, josta oli tarkoitus juoksuttaa vettä puutarhaan.

   Kaarina leipoi kaurajugurtista ja kaurajauhoista leipään samalla kuin juurenvuoka kypsyi uunissa. Pian olikin päivällisen aika ja emäntä kävi huutelemassa miehensä syömään.

   Asetuttiin pöydän viereen ja Kaarina kertoili mitä ruokaa tässä nyt on tarjolla. Esimerkiksi tätä nyt sitten syödään yhtenä ruokana, muiden ruokien ohella. Ensin otettiin ruokaa vain vähäsen, ja maisteltiin ja kun se hyvältä tuntui, otettiin lisää. ”Kuinka sinä nyt tämmöistä osasit valmistaa. Leipäkin tuntuu aika hyvältä”. ”Leipä nyt on aika kallista ja tuosta ohjeesta ei tullut kuin kaksi tämän kokoista pyöreää pientä leipää”. Ruoka tuntui isännälle maistuvan. ”Ehkä mä voisin kokeilla tätä ruokaohjetta, ainakin jonkin aikaa. Katsotaan sitten, auttaako se vatsaan mitenkään”.

 

    Kaksi viikkoa oli kulunut uutta ruokalistaa apuna käyttäen. Arttu kävi testaamassa painoa, ja huomasi jo painostakin lähtevät puolitoista kiloa pois. Vatsakin oli pehmennyt ja oli jo paljon parempi olla. Housuja piti myös kokeilla ja nythän ne mahtuivat jo taas jalkaan. Uusi ruokalista tuntui auttavan. Sovittiin myös, että kiellettyjä ruokatavaroita voisi ottaa aina jonkun mukaan, jos joku ruoka sitä vaatii. Ei oltu enää niin ehdottoman tarkkoja kaikista, mutta kuitenkin pidettiin ruokalistaa hyvänä, eikä siitä muuten poikettu.

   Arttu oli hyvillään, ettei nyt ainakaan vielä tarvinnut lähteä lääkäriin. Ja ajatuksen ”Kasvi vatsassa” sai ainakin vielä unohtaa.

 

piki

 

Muista katsoa myös osoitteesta http://pikivaantaa.suntuubi.com   Sieltä löytyy lyhyitä juttuja

 

 

   Haluan kertoa miehestä Taavi, Taavi Hälppänen, niin kuin hänen nimensä oikeasti oli. Takatukka Taaviksikin häntä on sanottu, mikä tietenkin oli varsin osuva nimitys hänestä. Hän ei halunnut koreilla ulkomuotinsa kanssa.  Parturi oli hänelle monesti aivan vieras asia. Ei hän siellä halunnut käydä ja siksi tukka kasvoikin takaa välillä varsin pitkäksi.

    Sama oli vaatteiden kanssa. Työvaatteet olivat hänellä melkein aina päällä. Ehkä sen tähden, kun hän oli erittäin kova tekemään töitä. Sen oli huomannut myöskin työnantajakin. Ylitöitä oli useasti ja niiden tekemiseen ei tahtonut löytyä kuin Taavi. Hän oli aina valmis, kun töitä piti tehdä.

   Oli Taavilla vaimokin, mutta ei samoja harrastuksia tahtonut löytyä molemmille. Taavi paiski töitä töissä ja kotona. Ja niinpä vaimo saikin istua kotonaan yksin. Ainoa viihde hänellä oli, kun sai katsoa televisiota ja kutoa villasukkia.

  

   Näin päivät kuluivat vuodesta toiseen. Monesti yrittivät työkaverit saada Taavia lähtemään, vaikka kalareissulle tai firman pikkujouluihin, mutta ei Taavi sellaisiin lähtenyt. Töitä vain hän halusi tehdä. Ja Taavin vaimo Ingrit, oli hiljainen ja hän oli jo tyytynyt kohtaloonsa. Taavi kömpi hänen vierelleen illalla myöhään ja välillä jo yönkin puolella, ei siinä enää rakkauden asioista voinut puhua eikä loihtia mitenkään esiin. Niinpä heillä ei ollut lainkaan lapsia. Sellaiset hetket olivat joskus nuoruudessa, kun vierekkäin oltiin sängyssä ja tehtiinkin jotain, mistä olisi hyvin lapsikin saanut jo alkunsa, mutta ei se vaan silloin onnistunut.

    Taavi asui vuokralla eräässä Uudemmaan läänin kaupungissa. Ja eihän hän kotonaan voinut autoja korjailla, sillä sehän oli tietenkin kielletty. Mutta hän oli vuokrannut läheltä pienen hallin, johon juuri pari autoa mahtui kerralla sisään. Siellä sitä työtä oli, välillä liiankin kanssa. Ei sitä kerinyt juhlimaan tai kalalle lähtemään. Juhlikoot ne, joilla on siihen aikaa, kertoi Taavi. Minulla menee näiden töiden kanssa kuitenkin kaikki aika.

    Näillä opeilla mentiin, jotka heillä juuri nyt oli. Ei se kuulemma tarvinnut mitään sen kummempaa.

  Kuitenkin Taavi oli jo yli 50 vuotta vanha. Hän ajattelikin, että mitä hän tekisi, kun eläkkeelle joutuisi. Ei mitään tekemistä tuntunut vain löytyvän. Ei hänestä olisi vaimonsa kanssa lenkillä käymään tai muuten vaan kävelyllä käymään.   Ja  onhan hän pärjännyt nytkin, ilman minun kävelyttämistä. Autojenkin korjaukset muuttuvat, kun pitäisi saada niin paljon mittareita ja muita testi laitteita. Muutamia autoja vielä kylillä liikkuu, joita pystyy vanhoilla taidoilla vielä korjaamaan. Mutta sen jälkeen tämä auton korjaus pitää lopettaa. Mutta mitä minä tekisin. Taavi vaipui taas ajatuksiin.

   Taavista tuli aika nopeasti sellainen ajatteleva Aatu. Hän paini tämän ajatuksen kanssa, aina kun vain siihen oli mahdollisuus. Se kuitenkin oli selvää, että hän ei halua kotona istua, jotain muuta piti keksiä.

   Sitten hän keksi erään ajatuksen, - olisiko viinasta apua? Tätä ajatusta piti pohtia tarkemmin. Taavi jäikin pohtimaan ajatusta hiukan syvällisemmin. Kuitenkin tämä viina oli varsin uusi asia. Hän kun ei ollut koskaan mitään alkoholia edes maistanut. Olisiko minun nyt kuitenkin kokeiltava ensimmäinen kerta tätä ainetta, joista kaverit aina puhuvat. Ehkä kuitenkin on jätettävä Ingrit tämän ajatuksen ulkopuolelle, enhän kuitenkaan yleensäkään hänelle paljonkaan puhu. Nyt on vain pullo haettava Alkosta.

   Tämän jälkeen tuntuikin menevän kaikki ajatukset aivan nappiin. Hänhän voisi ryypätä omassa hallissaan. Sinne ei tule kukaan häntä häiritsemään. Ei vaimo, eikä kaverit. Oli torstai, kun Taavetti lähti töiden jälkeen viinakauppaan.

Taavi pysäköi autonsa hiukan kauemmaksi viinakaupan ovesta. Hän ajatteli, ettei nyt sattuisi kukaan tuttu turhaan häntä näkemään, tulisi vain turhia juttuja. Sitten hän käveli kohti viinakaupan ovea, samalla katsellen sivuilleen, ettei kukaan tuttu vain olisi siellä sattumoisin samaan aikaan. Ketään tuttua ei näkynyt ja hän samalla tempaisi viinakaupan oven auki. Nyt hän oli sellaisessa paikassa, jossa ei ollut koskaan ollut. Nyt pitäisi vain löytää sellainen pullo, joka saisi ajatukset liikkeelle. Ensin hän katseli punaisia ja keltaisen värisiä pulloja. Mutta ajatteli, että taitavat olla vain jotain marjamehua. Kai se kirkkaan värinen pullo on kuitenkin sitä parasta. Hän otti kaksi Koskenkorvan nimistä pulloa ja suunnisti kassaa kohden. Taavi piti pullojaan kädessä ja kun hänen vuoronsa tuli, pyysi kassaneiti laittamaan pullot hihnalle. Taavi vain kyseli, että enkö voisi kuitenkin pitää pulloja kädessä, samalla hän katseli ympärilleen, onko tuttuja lähellä. Neiti kuitenkin pyysi toistamiseen Taavin laittamaan pullot hihnalle. Laittoihan Taavi pullot hihnalle, kun neiti jo korotteli ääntään. Mutta pullot eivät mahtuneet Taavin taskuihin. Hän pyyteli neidiltä, olisiko jotain kassia nopeasti. ”Olkaa hyvä, ja ottakaa täältä hihnan päästä kassi. Se sitten maksaa myös”. Taavi haki kassin ja sujautti pullot nopeasti kassiin. Neiti oli käsi suorana, odotellen rahaa kassista. Rahan sai neiti ja Taavi nopeasti kiiruhti ovesta ulos, kohden autoaan.

   Kaikki onnistui hyvin ja Taavi ajeli hallinsa ovelle. Pullot hän piiloiti hallin nurkkaan. Ehkä hallissa piti hiukan laitella paikkoja kuntoon huomista varten. Niinpä hän lakaisi lattian myös pienen toimistokopin lattian. Sitten hänelle tuli vielä mieleen, että voisihan sitä lattiaakin hiukan pestä, olisi se sitten siistimmän näköinen. Siinä sitten kasteltiin lattia ja heitettiin pesuainetta sekaan. Seuraavaksi sai kyytiä harja. Lattia puhdistuikin kovaa tahtia, olihan Taavetti kuuluisa työn nopeudesta. Ja mitä teki, niin se oli hyvin tehty.

   Lattia oli puhdas, ja siinä samalla oli siivottu pieni konttoripöytä ja tuolikin. Nyt tänne kelpaa tulla, vaan ei ollut oikein autoja enää, mitä korjaisi.

  Nyt sitä voisikin lähteä jo kotiin, kun kellokin lähentelee puolta yötä.

    Perjantai päivä oli aika pitkä töissä. Taavi ajatteli sitä iltaista viinan juontia, ja syntyykö hänen ajatuksissaan mitä sellaista työtä, jota voisi alkaa tehdä, kun eläkkeelle töistä potkivat. Senhän ei tarvitse olla työtä, vaan harrastuskin käy. Kunhan on vain jotain tekemistä.

    Kellon isoviisari pyörähti ylös ja vapaus alkoi. Nyt kiireesti hallille ja auto sisään. Vain pieni lamppu palamaan, niin ei kukaan oivalla hänen olevan siellä.

   Hallille saavuttuaan hän lorautti kupin täyteen Koskenkorvaa. Sitten vapisevien käsien nostamana kahvikuppi kohti huulia, ja kunnollinen ryyppy kupista. Sitten tuli hiljaista, Taavin seistessä huulet yhteen puristettuna paikallaan pöydän vieressä. Kunnes hän nielaisi suunsa tyhjäksi ja juoksi kovaa huutaen keittiön raanan alle ja lorotti vettä suuhunsa. Taavi nosti päänsä ylös ja sanoi pienellä kainoudella ”perkele”. Olisiko siihen pitänyt laittaa jotain sekaan. Mitä siihen nyt laittaisi, että se tulisi makeammaksi. Jos siihen laittaa vettä ja sokeria. Sitten taas kokeiltiin. Nyt ei mies enää lähtenyt vettä suuhunsa työntämään, mutta irvisti kyllä aika pahanmoisen irvistyksen.  Ehkä se nyt vielä jossain vaiheessa alkaa maistumaan. Niin tietenkin kävikin. Viina tuntui maistuvan ja Taavetille tuli mukava kevyt olo. Häntä alkoi jututtamaan, hän keskusteli itsensä kanssa ihan oudoistakin asioista. Ja sitten taas naurettiin jutun päälle. Näin jatkui Taavetin illanvietto, ja häntä alkoi jo harmittamaan, kun ei ollut Koskenkorvaan ennen törmännyt. Tästähän tulee iloinen, kiva mieli.

  Taavetilla alkoi jo väsymys painamaan ripsiä alaspäin. Hän nukahteli välillä, ja kun heräsi, hän muisti, että jotain asiaa piti ajatella. Viimein se asia pyörähtikin mielessä, kun hän seuraavan kerran heräsi. Minun piti miettiä, mitä alan tekemään, kun jään eläkkeelle. Alanko juomaan Koskenkorvaa, tämä juttu on hyvä, vaikka se voisi kyllä tulla kalliiksi. Ehkä minun pitää miettiä asiaa vielä uudelleen. Ehkä torkahdan hetkeksi ja mietin sitten asiaa uudelleen.

   Ja niin torkahti Taavi uneen. Mutta sitä ei Taavi tiennyt, että kun humalassa nukahtaa, niin yleensä sitä nukutaan kauan. Ja niinhän siinä kävi, nytkin. Mies heräsi hallinsa lattialta kylmissään. Hän koitti hamuilla kädessä olevaa kelloa, mutta näkykyky oli vielä samea. Viimein kuitenkin hän alkoi tavoittamaan näkökykynsä takaisin. Hän katsoi kelloaan pitkää, käykö tämä, mitä tämä oikein näyttää. Näyttääkö kello olevansa jo kaksitoista. Voihan per***e. Nyt pitäisi päästä Ingritin luo jotenkin. Taavetti oli mokannut. Hän koitti kävellä mutta päässä tuntui olevan hirveä jytinä. Eikä askeleetkaan tuntuneet vielä kovin varmoilta. Enhän minä voi vielä autoakaan ajaa. Nyt pitää alkaa miettimään asiaa taas uudelleen.

  Taavi kävi vanhalle sohvalle loikoilemaan, ja koitti ajatella. Pitäisikö minun soittaa vaimolle ja vaikka vähän valehdella. Mitä hittoa minä oikein keksin.

    Aikansa oli mies miettinyt kohtaloaan. Monta kertaa hän oli ottanut vanhan puhelimen kahvasta kiinni, soittaakseen vaimolleen, mutta laskenut se takaisin. Niin pelotti miestä nyt.  Enkä, jos otan oikein vähän sitä juomaa, jos se vaikka auttaisi. Niinpä hän lorautti pienen tipan kirkasta juomaa mukinsa pohjaan ja päälle vähän vettä. Kupillisen hän joi kahdella kulauksella loppuun. Sitten taas istuttiin ja kuulosteltiin kuntoa. Se alkoikin jo auttamaan. Nyt tuli Taavista jo paljon varmempi. Hän otti puhelimen luurin käteensä ja soitti vaimolleen. Ja hän kertoi asian aivan niin kuin se oli tapahtunutkin. Ostin viinaa ja menin sitä yksin juomaan halliin. Sitten satuin nukahtamaan ja heräsin vasta nyt. Ingrit kysyi mieheltään, ”mikset tullut tänne ottamaan, ehkä minäkin olisin voinut yhden lasin ottaa. Aivan kuin iso kivi olisi pudonnut miehen hartioilta, ja hän kysyikin, että mitenköhän pääsisin sitten sinne. Vaimo ei jäänyt toimettomaksi vaan kertoi miehelleen, että minä soitan veljelleni, jos hän vaikka hakee sinut.  Hän jatkoi vielä, että jäikö sinulle sitä viinaa. Ei tainnut paljon jäädä, mutta haetaan sitä lisää.

   Taavilla tuli hyvä olo, ei ollut vaimo vihainen. Samalla vaimon veli ajoi hallin pihalle. Taavi nopeasti kyytiin ja viinakauppaan. Matkalla miehet ajattelivat, että taitaa se Koskenkorva olla naiselle hiukan vahvaa, jos otat vaikka viiniä tai likööriä. Taavi oli vähän outo näiden viinojen kanssa, ja hän pyysikin vaimon veljen mukaan kauppaan neuvomaan.

    Viinat oli hankittu ja samoin ruokaakin ostettu. Kyytimies oli lyönyt Taavetin käteen tulppaanikimpun, että annapas nämä sitten vaimollesi.

   Auto kurvasi kotitalon pihaan ja Taavetti kantoi ostetut tavarat sisälle. Hän käveli heti vaimonsa eteen. Pyysi anteeksi ja antoi kukat vaimolle. Vaimo jäi hölmönä katsomaan miestään. Mikä sinulle on oikein tullut, anteeksi ja kukkasia. En ole koskaan tätä vielä kokenut. Nyt kävi vielä toinenkin asia, mitä ei oltu nähty kuin heidän omissa häissään. Ingrit nousi ylös tuolistaan ja halasi miestään, tämä halaus olikin pituudeltaan pitkä.

    Pariskunnan välit olivat muuttuneet hetkessä erittäin läheisiksi. Tehtiin ruokaa yhdessä ja välillä halattiin. Tehtiin yhdessä lasit ja istuttiin kuistille niitä juomaan. Alkoi Taavettikin puhumaan, ja kertoi huolensa, että mitä hän tekisi, kun työt loppuvat.  Laitettiin sauna lämpiämään, ja tehtiin taas yhdet paukut. Molemmat oikein nauttivat yhdessäolosta. Tälläisiä tilanteita ei ole ollut kuin silloin nuorena, nyt tästä ei enää luovuta. Uusia harrastuksia mietittiin. Ingrit otti esiin ainakin yhden asian. Miksei tässä rivitalossa kukaan ruoki lintuja. Yhtäkään lintulautaa ei ole pihassa. Sitä päätettiin kysellä isännöitsijältä tarkemmin. Vaimo oli nähnyt televisiosta aivan viimepäivinään ohjelman, jossa vanhempi mies oli tehnyt metsään pienen lintukodon. Vanha mies istui siellä päivisin monta tuntia ja syötteli lintuja jopa kädestä. Lintuja oli montaa laatua ja olihan siellä oravakin. Niistähän voisi ottaa, vaikka valokuvia ja jos vaikka sattuisi tulemaan joitain harvinaisia lajeja, niin niistähän voisi ilmoittaa johonkin. Jotenkin alkoi jo Taavikin innostumaan tästä lintujen syöttämisestä. Mutta sauna oli lämmennyt ja nyt oli eräs jännityksen kohde tulossa. He menisivät yhdessä saunaan, koskahan näin on oikein tapahtunut.

    Vielä sunnuntaikin vietettiin kahdestaan. Ainoastaan väkijuomat laitettiin pois näkyvistä. Ehkä niiden aika tulee taas myöhemmin.

   Maanantaina isäntä lähti töihin, ja Ingrit päätti soittaa isännöitsijälle lintulaudoista. Hän saikin

Isännöitsijän kiinni, joka selvitteli asiaa lintuinfluenssan vaikutuksesta ihmiseen. Se on tarttuva tauti, joka leviää ihmisestä toiseen nopeasti. Ingrit koitti sanoa, että eläimiä pitää voida syöttää talvella. Eivät kaikki taivaan linnut kestä ankaraa talvea. Hän oli ottanut selvää lintulaudoista. Paras lauta on sellainen, johonka lintu ei pääse ulostamaan. Ja kun lintulaudoista pidetään huolta, niin mitään vaaratekijää ei ole. Mutta ei isännöitsijä näitä asioita halunnut kuunnella. Ingrit sanoi vielä loppuun, että en olisi uskonut, kuinka julmia ihmiset oikein ovat. Ihmiset pitää huolta toisistaan ja myöskin eläimistä pidetään huolta. Mutta ei auttanut tälle ihmiselle mikään puhe.

  Ingrit oli kiukkuinen, hän jopa kyseli tutuiltaan, että kenenkä metsä tuo vieressä oleva metsä on. Hän saikin siihen vastauksen ja etsi puhelinnumeroa kyseiselle viljelijälle. oikea numero löytyi ja Ingrit neuvotteli isännän kanssa kaikista asioista mitä heillä on mielessä ja kuinka paikkaa pidetään kunnossa. Isäntä oli itsekin innokas lintujen syöttäjä omalla pihallaan. Ja hän antoikin luvan pariskunnan käydä lintuja syöttämässä. Hän pyyteli vielä, että voisiko hän käydä joskus itsekin katsomassa tätä paikkaa. Näin sovittiin asiat.

   Taavi tuli töitä ja siinä yhdessä, kun ruokaa laitettiin, Ingrit kertoi tapauksesta miehelleen. Taavi oli toisaalta vihainen vuokra yhtiön kiellolle. Nythän me voidaan laittaa, vaikka riistakamera sinne puuhun kiinni, niin nähdään, mitä kaikkea eläimiä siellä liikkuu. Isäntä oli ehdottanut, ettei puhuttaisi muille tästä syöttämisestä. Ja kun lähdette metsään, niin menkää aina eri kautta, silloin ei kukaan hoksaa teidän puuhistanne mitään.

   Ruokailun jälkeen lähtivät Ingrit ja Taavi kävelemään metsään. Metsä tuntui olevat erittäin kiinnostava kohde. Siellä oli helppo kävellä, sillä omistaja oli pitänyt metsää siistinä. He löysivätkin hienon paikan, missä voisivat lintuja syöttää. Kaksi isoa kuusta ja niiden ympärillä pieniä kuusia. Keskelle jäi aika suuri alue, jossa oli kiva katsella lintujen syövän automaateista. Kaikki odottelu alkoi saamaan molempien mielessä kovin kiireisen ajattelun. Nyt ensin halattiin, ja välillä naurettiin ja välillä taas suunniteltiin syöttöpaikkaa.

    Syksyn lähestyessä, kun Taavettikin oli jo eläkkeellä, oli pariskunta saanut itselleen hienon harrastuksen. Pakkanen ja jo ensimmäinen lumisade käynnisti automaattien täytön. Heillä tuntui olevan nyt oiva harrastus. Jo kahden kuukauden jälkeen, kun he hiipivät lähelle syöttöpaikka, huomasivat he syöttöpaikalla olevat jo useita lintuja. Automaatitkin olivat melkein tyhjiä.

   Siitä se sitten lähti. Kerrotaan, että heidän yhteinen harrastus on laajentunut. Heillä on jo kolme paikkaa, joita he hoitavat. Kaikki toimii hyvin ja valokuviakin on saatu. Ensimmäisessä paikassa ovat linnut kesyyntyneet jo paljon. Ei sieltä lähde montaakaan lintua pois kun, menemme lisäämään siemeniä. Ja on niitä lintuja seissyt jo meidän olkapäillä ja hatun päällä. Kumpa olisimme keksineet tämän syöttötyön jo aikaisemmin. Niin muuttui pariskunnan elämä täysin, he olivat löytäneet toisensa ja mukavan harrastuksen.

 

 

piki

  

 

 

  Oli sellainen päivä, kun en keksinyt oikein mitään tekemistä. Sitten sainkin aivan hullun ajatuksen. Jos menisin kaupungin keskustaan katselemaan, minne minun kaverit tai tutut oikein menevät. Olenhan asunut täällä Hyvinkäällä kuitenkin melkein 20 vuotta, että kyllä siinä ajassa on tullut jo tuttuja tässä kaupungissa.

   Puin vaatetta päälle, kun oli kuitenkin jo talvi, vaikka ei pakkasta ollutkaan kuin 1 aste. Seisoskelu kuitenkin paikoillaan saa nopeasti kylmän tunkeutumaan vasten ihoa.

   Nousin linja-autoon, koska omaa autoa ei minulla ole. Päätin pysähtyä aivan keskustaan, vaikka näin perjantai aamuna eivät vielä ravintolat olekaan auki. Päätin kuitenkin jäädä suuren kauppakeskuksen lähituntumaan ja seuraamaan tilannetta. Kaupan sisäpiha oli laaja, josta pääsi myöskin toiseen suureen kauppakeskukseen. Etsin rauhallisen paikan, jossa saisin olla tovin yksin. Uskoin kuitenkin, että joku tutuistani tulee heti minua häiriköimään. Tutuistani kuitenkin löytyy myöskin ihmisiä, joiden päätehtävänä on saada päivittäiset humalat juotua. Ja niitä ns. kavereita koitin välttää. Itse en ole mikään korkin päälle astuja, mutta nämä tutut ovat yksinkertaisesti tulleet siitä, että olen innokkaasti jäänyt juttelemaan näiden humalaisten kanssa. Heistä kuitenkin löytyy myöskin kivoja keskustelukumppaneita.

   Olin löytänyt melko mukavan paikan, vaikka olinkin hiukan kielletyllä alueella. Olin näet mennyt seisomaan seinustan viereen, jossa kasvoi korkeita pensaita. Siellä ilmeisesti saisin olla rauhassa jonkin aikaa.

   Suuri Citymarket oli avannut jo ovensa ja ihmisiä alkoi virrata sisään. Kaupassa olivat euron päivät, joka villitsi kaupunkilaiset täysin. Kaikki evät olleet edes kaupunkilaisia, vaan ihmisiä tuntui tulevan kauempaakin kaupoille tähän kauppaan. Olihan se yllättävää, kun hedelmiä sai kilon, yhdellä eurolla. Kaikki alennukset eivät koskeneet pelkästään hedelmiä, vaan muitakin tuotteita oli alennettu huomattavasti. Kiinnostavaa oli huomata, kun vanhemmat naiset jaksoivat kantaa kassejaan ulos kaupasta. Kuitenkin nämä naiset olivat jo aikoja sitten siirtyneet eläkeläisten suureen joukkoon. Ja eivät naiset sieltä yhden kassin kanssa tulleet, vaan kaupasta oli otettu toiseen käteen vielä muovinen kassi, joka kotona sitten joutuu roskapussiksi. Sillä sitä on kiva viedä roskat roskikseen, kun kassi on korea päältä, aivan virheetön, ja maksoihan se kuitenkin 20 senttiä.

   Tuttuja ihmisiä ei vaan näkynyt. Tai ehkä siellä meni tuttujakin, mutta hetkellisesti oli niin paljon ihmisiä liikkeellä, että hyvinkin siellä tuttuja oli. Ihmisiä parveili kaupan oven lähettyvillä. Siellä tutut tapasivat toisensa. Jotkut laittoivat tupakan huulilleen ja nuoremmat ottivat puhelimen taskusta, kun pääsivät kaupasta pihalle. Vanhemmat naiset soittivat Taksin hakemaan, koska ruokaa oli nyt niin paljon, että eivät kotiin jaksaneet niitä kantaa. Heillä varmasti oli hyvä mieli, kun pienellä rahalla sai evästä näin paljon. Mitä nyt Taksi sitä kilohintaa hiukan nostaa.

 

 

    Huomasin, että tämä ei ollut kovinkaan hyvä paikka kyttäillä ihmisiä. Tajusin, että eivät juopot nyt varmasti hedelmiä käy kaupasta ostamassa. Vaikka olihan kauppoihin tullut terävämpääkin kaljaa jo myyntiin. Menin hiukan sivummalle, ja hetihän täältä löytyi kolmen miehen porukka, joko teki inventaaria käyttämättömistä rahoista. Kallen ja Tuuren tunsinkin, mutta kolmas mies oli minulle aivan uusi tuttavuus. Enhän kaikki tietenkään voi tuntea, mutta kysyin kuitenkin hänenkin nimeä. Kaveri katsoi toisia ja minua silmiin ja kyseli, että mitä minä, sillä tiedolla oikein teen. Kalle sanoi, että Eki se on, luulee kai, että sinä viet sen johonkin. Eki siinä jotain mutisi, ei kai olisi halunnut nimeään lausuttavan.

   Selvyys tuli, että 50 senttiä pitää vielä jostain saada, että saatais jokainen kaksi tölkkiä kaljaa. Ajattelin antaa rahan pojille, niin pääsevät hekin viettämään viikonloppua.

   Täällä kirjaston puistossa näkyikin tuttuja enemmän. Hyvä ystäväni Kalliokummun Ritva odotteli viinakaupan aukeamista. Hän oli jo ruokatavarat ostanut, mutta oli jostain syystä unohtanut viinipullon ostaa. Hän kuulemma lupasi nauttia pullon sisällöstä yksin Vehkojan kaksiossaan.

   Kiertelin toisen mahtavan kaupan alapuolelle, eli Suokadun puolelle. Sieltä rauhallisin askelin käveli kaupasta ulos Raimo Lindelöf. Raimonkin kanssa halusin puhua. Hän on kuitenkin varsin merkittävä mies Hyvinkäällä. Hän on Hyvinkään Vuokra-asuntojen hallituksessa ollut monet vuodet. Samoin kuin mieskuoron toiminnassa Riihimäellä. Hänen kanssaan ei kyllä tule aika pitkäksi.  Näin se lähti tuttujen  tapaamiset hyvin käyntiin. Ehkä vielä löydän tuttuja, kun tässä kävelen hiljalleen.

  Kävelin Torikatua ylös, keskustaan päin. Vastaa tuli pari iloista kaveria, joita en nimeltä tunne. Kuitenkin he ovat olleet pelaamassa petanqueta Torikatu 19 joukkueessa. Eläkkeellä hekin ovat jo. Kuuluvat tuohon Raimo Lindelöfin joukkueeseen. Tämän kadun varrella on paloiteltu ihmisiä, joskus ennen, kun minä muutin asumaan Hyvinkäälle. Jatkoin kävelyä mäkeä ylös ja saavuin puistoon, suihkulähteen viereen. Paikalla oli yksi pitkäpartainen alkoholin kuluttaja. Kovin apealta näytti hänen elämänsä. Ehkä rahat loppu ja kylmyys tahtoi tunkeutua paidan alle. Jätin hänet kuitenkin, koska häntä en tuntenut kovinkaan hyvin.

 

    Jatkoin Hämeenkadulle, ja päätin pistäytyä katsomassa Check Inn kulmille, mikä siellä on tahti. Kello oli jo puolenpäivän ohittanut, että varmaan hätäisemmät alkavat viettämään viikonloppua. Iltapäivän aurinko alkoi laskemaan kohti vanhan kirkon taakse. Niinpä se loi viimeiset kirkkaat säteensä pitkin Hämeenkatua. Ravintolan oven ympärillä oli jo porukkaa. Osa veteli tupakkaa terassilla. Katselin touhua toiselta puolen katu. En kuitenkaan viitsinyt mennä lähelle ovea, sillä kuitenkin siellä olisi ollut joku tuttu, joka olisi huudellut minut sisälle. Tuttuja ei näkynyt ulkopuolella, onkohan minun kavereista tullut raittiita. No voinhan itsekin kyllä sanoa, että ei tuo viina ole enää minullekaan maistunut kuin silloin ennen.

    Jatkoin matkaani takaisinpäin, kohti Uudemmaankatua. Ja saavuin sillalle, josta junat vilistelivät kohti Helsinkiä ja pohjoista. Tästäkin on moni epätoivoissaan hypännyt alas. Ja vielä varmimmin kun on odottanut junan saapuvaksi samaan rytäkkään. Siinä sitä kaverit menevät aika tunnistamattomaksi. Lähdinkin pois sillalta seisoskelemasta, etteivät tule pahat ajatukset mieleeni. Ja voihan siinä joku soittaa poliisitkin paikalle.

   Menin Jussintorin takapuolelle katsomaan toria. Torilta olivat kauppiaat jo lähteneet pois. Jokunen kävelijä vielä tuli Prismasta, kantaen kauppakasseja. Nyt tuntui olevan sellainen ”kuollut hetki”. Vaikka kaupat ovatkin vielä auki ja työläiset kohta saapuvat koteihinsa mistä asti kukakin tulee, niin nyt mennään ilmeisesti odottamaan isiä kotiin, että päästään autolla lähtemään kauppaan. Suomalaiset kun ovat oppineet shoppailun.  Vaikka ei olisi mitään ostettavaa, niin pitäähän sitä käydä kaupoissa katsomassa eri tuotteita. Vaatteita hypistellään hihoista, ja kun useampi sitä tekee päivästä toisiin, niin kauppiaalla roikkuu likaisia uusia vaatteita henkareissa. Ei täällä tuntunut enää olevan mitään tekemistä. Ei tämä ollutkaan hyvä juttu. Ehkä tämä olisi onnistunut kesällä paremmin.

   Kävelin rautatieasemalle ja hyppäsin Hakalan bussiin. Menin kotiini nuolemaan haavojani ja keksimään jotain uutta juttua. Ajattelin kotimatkalla, että ehkä olemme tulleet vanhoiksi. Ehkä iloitsemme pienistäkin asioista yksin tai kaverin kanssa kotona, ei siihen tarvitse juhlia järjestää.

 

piki

 

 

   Ajatteli lähestyä Teitä lukijoita, hiukan erilaisella asialla.

Olisiko kellään tietoa mitä minun pitäisi tehdä. Nyt on minun ihoni alkanut kuivamaan. Oikeastaan vain otsasta.

   Luin jostain, että vanhempien ihmisten pitää syödä D-vitamiinia, ettei iho kuiva liikaa varsinkin talvella. D-vitamiinia olen syönyt jo pitkään ja siinä on ollut mukana myöskin c-vitamiinia. Onko normaalit suihkusaippuat liian vahvoja. Kuitenkaan en käy suihkussa kuin 2-3 kertaa viikossa. Ja kasvojani en pese kuin pelkällä vedellä päivittäin, kun ajan parran vaahdon kanssa.

  Jostain mainoksesta luin, että pitäisi kasvot, tai missä nyt ihon kuivumista on, puhdistaa puhdistusmaidolla. Vai mennäänkö nyt vähän naisellisuuden alueille. Jos ei kukaan huomannut, niin olen mies, ja sellainen mies, joka ei ole itseään säästellyt. Onko se ajatus nyt lopetettava ja aloitettava itseä puuteroimaan.

  Olisin kiitollinen, jos saisin apua. Otsani on kuiva ja tekisi koko ajan mieli sitä raappia. Silmälaseillekin putoaa pientä valkoista hilettä jatkuvasti

piki